I can't be no superman,
but for you I'll be superhuman.
17.12.2012 klo 14.12.
Kuolla tai nukkua pois, molemmat eri asioita.
Lilli sai rauhallisesti nukkua pois eläinlääkärin vastaanotolla tänään klo 14.12.
Onhan se outoa aina kun joku rakas eläin kuolee, ja varsinkin kun se on jonkun toisen eläin, ja myöhemmin tajuat itkeväsi sen takia. Että jonkun muun lemmikki kuoli.
Tässä vaiheessa se taas nähdään kuinka paljon käyn Saralla, kun eläimet muuttuu omiksi, Sara ja Jenna muuttuu sisaruksiksi, mutta nyt hypätään jo väärään asiaan.
Toteamus: ''Jokaisen aika on joskus'', tuli mulle tänä vuonna liiankin selväksi, niin ihmisten kuin eläintekin osalta. Kun joku eläin tulee pienenä ja heikkona, ei osaa kuvitella että jotain päivänä se on poissa. Eikä osaa kuvitellakkaan kuinka läheiseksi se voi tulla. Toivotaan että jokainen on ikuisesti nuori. Tai niin minä kuvittelin. Elin pilvilinnoissa jossa kukaan ei kuollut. Kunnes piti palata maanpinnalle, ja nyt asia on turhankin todellinen, voiko pilvilinnoihin palata?
Lilli oli minulle tärkeä, ensimmäinen 'isompi koira' jota lenkitin, ensimmäistä kertaa se tuntui niin suurelta, ja nyt se muuttui pieneksi keräksi joka nukkui aina Jennan säkkituolissa. Kun Napsu kuoli, meillä ei ollut moneen vuoteen mitään karvakorvia, ja Simontaipaleilla sain helpotettua rapsutuksienhaluani Lilliin.
Koska mun kiintymys on tästä kyynelmäärästä ollut aika kovaa, en osaa kuvitella millaista se Saralla on.
Lilli kasvoi Saran kanssa, nuorempana piti seuraa, vanhempana opetti kaikki mahdolliset asiat koiranhoidosta. Ehkä se kuvitteli että sen tehtävä on hoidettu, ja nyt on aika lähteä? Ehkä sen pieni ja siro sydän ei vaan jaksanut kantaa kaikkea? Kukaan ei osaa kuvitella. Parempi oli lähteä---ennemmin tai myöhemmin. Nyt Lilli kuitenkin on rauhassa---jossain.
Oli pakko tehä tämmönen että itkeminen helpottaa, ja että vakuutan ittelleni ettei se ollu mun koira♥
•Nora
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti